LavaLUMO-tanssikurssit Walon maanantai-illoissa

Monipuolinen tanssikurssi yksin tanssien

LavaLUMO Walolla maanantaisin klo 18-18.50

  • Kesto 50 min
  • Hinta 10€
  • Käteinen, pankkikortti, liikuntaseteli, TanssiAallon sarjakortit

LavaLUMO-tunti on tanssikurssi ihan jokaiselle - yksin mutta yhdessä tanssien! Jokainen tunti on aina oma uniikki kokonaisuutensa.

UUTTA!

Siirryimme syyskuussa kolmen viikon LavaLumo-sykleihin:
Viikko 1: Uudet aiheet ihan alusta
Viikko 2 & 3: Ensimmäisen viikon oppien syventämistä ja laajentamista.

Tanssilajit ja musiikit vaihtelevat tunnelmasta toiseen: Välillä mennään vauhdikkaasti vaikkapa Fuskua tai hehkutellaan kuumilla lavalattareilla, sitten taas tunnelmoidaan esimerkiksi kauniilla Hitaalla valssilla. Pääpaino on lavoilta tutuissa lajeissa. Pieninä välipaloina on mukana myös iloisia yllätyksiä!

LavaLUMO:ssa opetellaan askelikkoja, kuvioita, tekniikkaa ja musiikintulkintaa, joista kaikista on paitsi iloa itsellesi, myös hyötyä tuleviin paritanssihetkiin. Tunnilla tanssitaan yksin. Sopii niin naisille kuin miehillekin - tule ehdottomasti tutustumaan!

Opettajina Sari / Jari.